Täyty tässä jo ruveta keksimään tikusta asiaa, että ei vain luulla, että täällä vain lonkaa vedeltäs. Nyt alkaa joulun  odotus olla siivousta vaille. Töissä on alkamassa vasta pahin ryysis ennen joulua ja sen takia kotihommat pitää olla hyvissä ajoin, että ei niitä tarvi sitten stressata samaan aikaan.

1120236.jpg

Erilaisia käsitöitä on nämä perinteisesti meidän jouluun kuuluvat joululimput, jotka tänään leivoin. Vaikka tämä ei ole ainakaan vielä leivontablogi niin laitan teille ohjeen mukaan, jos ketä kiinnostaa kokeilla.

 1 litra maitoa

0,5 kg fariinisokeria

1 rkl fenkolia ja anista

4 kananmunaa

1 kg sihtiruisjauhoja ja 1 kg vehnnäjauhoja

1,5 tl suolaa

2 palaa hiivaa

voidellaan kahvilla ja siirapilla, paistetaan 200-250 astetta noin puoli tuntia.

Ja uskokaa hyvää tulee, niinkö näkyy yhdestä on maistiaiset syöty. Ohjeen olen aikanaan saanut entiseltä pomoltani. Muutamana jouluna olen niitä joululahjan mukaan laittanut. Ja terveisiä tuli, että ilman limppuja ei tule joulua.

1120240.jpg

Ja samanlaisia on vielä yksi liina viininpunaisesta ja kullan värisestä langasta virkattu. Mies katso tuntematonta sotilasta moneen kertaan minä siinä samalla puolella silmällä ja korvalla, samalla tehden tämän liinan. Samoista langoista kuin aikaisemmatkin liinat.

Puikoilla kesken on puseron tikkaus saas nähdä tuleeko siitä mitään mutta sen aika näyttää.